Hawks saa vahvistuksia myös kulissien taakse, kun Andreas Möller aloittaa toiminnanjohtajana ja Jokke Jokinen ottaa vastuulleen valmennuspäällikön tehtävät. Kaksikolla on vahva tausta niin urheilutoiminnasta kuin johtamisesta – nyt he suuntaavat osaamisensa Hawksin kehittämiseen.
Andreas Möller Hawksin uudeksi toiminnanjohtajaksi
Hawks on saanut riveihinsä vahvistuksen myös kentän ulkopuolelle: seuran uutena toiminnanjohtajana on aloittanut Andreas Möller.
Andreaksella on takanaan pitkä ura yritysmaailmassa, erityisesti operatiivisissa johtotehtävissä. Hän tuo Hawksin arkeen kokemusta, rakennetta ja liiketoimintaosaamista, jota tarvitaan kasvavan seuran seuraavissa kehitysaskelissa.
Vaikka toimistoarki on hänelle tuttua, Andreas ei ole salibandykenttien suhteen uusi kasvo. Laji on tullut osaksi elämää jo yli kymmenen vuotta sitten omien poikiensa harrastuksen kautta, ja vuosien varrella hän on ollut mukana useissa seuroissa erilaisissa tausta- ja yhteistyötehtävissä.
– Salibandyssä minua on aina viehättänyt yhteisöllisyys, intohimo ja tekemisen meininki. Hawksissa nämä piirteet näkyvät vahvasti, ja olen innoissani mahdollisuudesta olla mukana rakentamassa seuran kasvua ja tulevaisuutta, Möller kertoo.
Möller aloitti uudessa tehtävässään 26.5.
Jokke Jokinen johtamaan Hawksin valmennusta
Haukkojen uutena valmennuspäällikkönä on 7.4. aloittanut Jokke Jokinen, joka liittyi Haukkoihin TPS Juniorijääkiekon organisaatiosta. Jokinen on koulutukseltaan Liikunnanohjaaja AMK ja on toiminut urheiluseurojen kehitystehtävissä yhdeksän vuoden ajan.
– Mielenkiinnolla tulen kohti uutta haastetta TPS:n harrastevastaavan positiosta. Omaa erityisosaamistani ovat harrastajien rekrytointiin liittyvät toimenpiteet, sekä arjen valmennustoiminnan laadun kehittäminen. Toivottavasti seuratoiminnan rakenteiden kehittämiseen jää myös aikaa, Jokinen toteaa.
Jokisen oma lajitausta on jääpallon puolelta. Salibandyn parissa hän on aiemmin työskennellyt SC Urbansissa kolmen kauden ajan.

