Haukkakonkari Miikka Martikainen jatkaa liitoa keltapaidassa!
Miikan mietteet aiheen tiimoilta:
”Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet omalta osaltani pitkälti loukkaantumisten sävyttämiä ja hyvin rikkonaisia. Uskon kuitenkin, että kun kroppa saadaan vihdoin parsittua kokonaan kasaan, niin riittää itselläni vielä paljon annettavaa tälle lajille ja joukkueelle.
Joukkueen esityksiä on ollut hieno seurata tällä kaudella, mikä on toki myös lisännyt omia pelihalujani tulevaisuuteen. Ensi kaudella joukkue on vuoden verran kokeneempi ja rutinoituneempi tälle tasolle ja uskon, että otettavissa on vielä paljon askeleita eteenpäin ja aito mahdollisuus taistella korkeammista sijoituksista.
Haukoissa on tehty hyvää pitkäjänteistä työtä hyvällä porukalla usean vuoden ajan, ja siinä tarinassa on ilo jatkaa mukana.”
-Martsa

