Hawks käynnistää ikäluokkavastaava -tehtävän ikäluokille 2013–2014
Hawksin tavoitteena on panostaa entistä enemmän pelaajapolun kehitykseen, ja isossa kuvassa kehittää seurassa ehjän pelaajapolun aina salibandykoulusta miesten edustusjoukkueeseen saakka. Tulevaisuudessa tämä malli on tarkoitus jalkauttaa myös muissa ikäluokissa. Ikäluokkavastaavan tehtävään on valittu pitkään Haukoissa valmentanut Oliver Teir. Ikäluokkavastaava on vastuussa tulevalla kaudella 2013–2014 -syntyneiden poikien ikäluokkien toiminnan kehittämisestä. Toimenkuvaan kuuluu olennaisena osana käytännön valmennuksen lisäksi pelaajien tuntemus, sekä toimintatapojen yhtenäistäminen eri kaupunginosien välillä.
”Olen erittäin tyytyväinen tähän projektiin, jota Oliver lähtee käytännössä toteuttamaan. Olemme havainneet, että pelaajia hakeutuu muihin seuroihin sen takia, ettei meillä ole ollut aiemmin tarjota kilpailullista vaihtoehtoa. Tällä mallilla haluamme parantaa seuran houkuttelevuutta ja olla jatkossakin hyvä vaihtoehto kaikille urheilijoille.” kertoo Hawksin valmennuspäällikkö Jokke Jokinen.
”Tämä malli ei vaikuta niihin pelaajiin, jotka harrastavat salibandya kaupunginosajoukkueissa vaan tarjoamme jatkossakin kaikille pelaajille mahdollisuuden jatkaa laadukasta harrastamista lähellä omaa kotia matalalla kynnyksellä. Harjoitukset pyörii jatkossakin kaupunginosajoukkueissa, ja lisäharjoituksia haluavat pelaajat kokoontuvat yhteen paikkaan.” Jokinen jatkaa.
Valmistelut projektin osalta aloitettiin marraskuussa 2025 ja Oliver Teirin johdolla käytäntöön päästään helmikuussa 2026 pelaajakyselyiden muodossa.
”Olemme havainneet tarpeen tavoitteellisemmalle ympäristölle ikäluokan pelaajien keskuudessa. Kokeilimme syyskauden aikana mallia, jossa pelaajat saavat osallistua ylimääräisiin taitoharjoituksiin. Tämä malli on mahdollistanut lisäharjoittelua halukkaille pelaajille joustavasti, ja haluamme kehittää sekä mahdollistaa tavoitteellisuutta paremmin myös tulevaisuudessa.” Oliver Teir toteaa.

