Romuluinen puolustaja saa pallon kuin varkain. Yllättäen hänellä on tilaa edetä, ja kun vastustaja ei iske heti herhiläisenä päälle, päättää juonikas pakki kokeilla ovelaa ratkaisua.
Hän ottaa mailan ylävarresta korkean otteen kahdella kädellä, vetää mailan taakse ja tekee salibandyn syntyajoilta tutun suuppaisun ja kuin lakaisee pallon kohti vastustajan maalia. Vastustajan maalivahti ei voi kuin katsoa hölmistyneenä, kun pallo leijailee vastustamattomasti maaliin.
– John “Pii” Liljelund ei ikinä tykkää, kun kerron tästä, mutta siinä syntyi liigauran avausmaali häntä vastaan. Hän ihan hörppäsi sen vedon. Muistaakseni liigaurani tilastot oli neljä maalia ja neljä syöttöä sekä pirusti enemmän jäähyjä. Se kertokoon jotain pallollisen pelin tasostani, onnekkaan maalin tehnyt pelaaja muistelee tapahtunutta 30 vuotta myöhemmin.
Salibandypiireissä kaiken nähneen ja kokeneen Jari “Jabba” Nissisen rakkaus salibandyyn syttyi jo yli 30 vuotta sitten. Pasilassa Postin palveluksessa työskennellyt nuori mies oli pelannut paljon jalkapalloa ja koripalloa, mutta reikäpallo oli ihan uusi tuttavuus vuonna 1989, kun työkaverit kysyivät tätä kokeilemaan lajia. Ja aikamoista kyytiä laji onkin sen jälkeen tarjonnut.
– En ollut koskaan taidoiltani mikään erikoinen pelaaja, mutta vahva luonne ja tahto veivät eteenpäin. Se sopi minulle hyvin, olin sellainen aika perinteinen rooli- ja rottapelaaja. Jos sain tehtäväksi pitää jonkun pelaajan kentältä, niin siitä ei sitten tingitty, Nissinen muistelee Myllypuron Arena Centerin kaukalon laidalla. Paikassa, jossa hän taitaa viettää enemmän aikaa kuin kotonaan.
Nissinen toimii nyt kolmatta vuotta itähelsinkiläisen Hawksin päävalmentajana yhdessä valmennustiiminsä “Pii” Liljelundin ja Iiro Romon kanssa. Nissisen aikana joukkue on noussut taistelemaan liiganoususta ja lauantaina alkavaan Inssi-Divarin kauteen salibandyaviisi Pääkallo nosti joukkueen ennakoissaan yhdeksi kärkijoukkueista.
Vaikka Nissinen alun tarinan mukaisesti ylsi pelaajanakin liigatasolle, oli jo varhain selvää että valmentaminen on se asia, johon hän haluaa keskittyä.
– Valmennusinto alkoi jo vuonna 1993, kun Jukka Jylhä (nykyään Hawksin joukkueenjohtaja) oli Meilahden seurakunnassa töissä ja kysyi minua sinne vetämään salibandyn kerhotoimintaa. Siitä se alkoi ja sen jälkeen olen kiertänyt lähes kaikki pääkaupunkiseudun seurat läpi joko valmentajana tai palkollisena, Nissinen kertoo.
Maila vaihtui fläppitauluun nopeasti, kun valmennustyö alkoi viedä aikaa. Tahtopelaajan lailla hän halusi myös antaa kaikkensa valmentamiselle, joten jos johonkin projektiin tuli lähdettyä, sitä tehtiin antaumuksella tunteja ja nukkumattomia öitä laskematta.
– Olen sanonut avoimesti, että neljä ensimmäistä tytärtä meni ihan ohi, kun salibandy on vienyt. Viimeisimmän kanssa ollaan päästy vähän enemmän sinuiksi. On se jäänyt kaivelemaan. Hatunnosto vaimolle, joka on ollut hyvin ymmärtäväinen. En olisi tätä kuitenkaan näin pitkään tehnyt, jos en kokisi että tämä antaa enemmän kuin ottaa, Nissinen sanoo.
Pelaajat tuntevat Nissisen valmentajana, joka antaa itsestään paljon, mutta samalla vaatimustaso myös pelaajia kohtaan on suuri.
– Valmennusfilosofiani on se, että moottoritiet kulkevat molempiin suuntiin. Jos annan pelaajalle jotain, niin pelaajan on annettava jotain takaisin. Pelisäännöt laaditaan yhteisymmärryksessä, mutta sitä en siedä, jos yhteisistä sopimuksista ei pidetä kiinni.
– Se voi olla heikko puoleni, sillä totta kai ihmisille sattuu huonoja päiviä, mutta minun ajatusmaailmassani pelaajan tulee olla aina paras versio itsestään, kun astutaan kaukaloon. Jos tästä tingitään, niin pelaaja kyllä kuulee siitä, Nissinen kuvailee.
Mitalit sivutuote
Hawksin nuoresta joukkueesta moni haaveilee ensimmäisestä liiganousustaan, ehkä ensimmäisistä cup-voitoista ja niin edelleen. Liiganousua ja parasta mahdollista tulosta myös valmentaja Nissinen jahtaa, mutta näkökulma asiaan on menestyksen marinoima.
– Nuorena valmentajana mantrani oli, että valmentajaa arvostetaan mestaruuksien tai mitalien kautta. Siinä kohtaa, kun huomasin, että niitä on jo riittävästi – on mestaruuksia, hopeamitaleita ja pronsseja – niin tajusin, että se ei enää ole se itse tarkoitus. Ei tarvitse todistaa enää kenellekään, että olen hyvä valmentaja, Nissinen toteaa.
Mestaruuksien jälkeen Nissinen on oppinut mittaamaan onnistumistaan sillä, miten hyvin hän onnistuu pelaajien kasvattajana ja kehittäjänä.
– Se filosofia muuttui menestyksen myötä siihen, että pyrin aina viemään pelaajaa eteenpäin niillä taidoilla, mitä minulla on. Jos pelaaja menestyy, niin sivutuotteena tulee se mitali tai mestaruus, jos on tullakseen. Olen kohta 30 vuotta valmentanut ja ehkä siinä valmennusuran puolivälissä tämä vasta selkeni, Nissinen virnistää.
Haukoissa Nissisellä on kolmas vuosi menossa ja yhdessä seuran puheenjohtajan ja seuran nuorten SM-sarjan joukkuetta valmentavan Petteri Bergmanin kanssa hän on pyrkinyt pala kerrallaan viemään seuraorganisaatiota eteenpäin harjoittelun ja olosuhteiden kautta.
Viime kaudella Hawks kolkutteli jo liigaportteja etenemällä liigakarsinnoissa toiselle kierrokselle. Joukkue teki avauskierroksella sensaation pudottamalla liigajoukkue Karhut, mutta sitten Nissisen arvion mukaan joukkueelta loppui bensa. Eikä sitä ehkä ollut valmentajankaan tankissa enää piri pintaan asti raskaan kauden päätteeksi.
– Viime kausi oli rankka. Valmensin yhtä aikaa kolmea joukkuetta. Oli ÅIF:n naisten liigajoukkue, Hawksin miehet divarissa ja A-nuoret SM-sarjassa. Se meni sillä tavalla, että kun menin iltakymmeneltä nukkumaan, niin herätys oli puoli viideltä, jotta ehdin tehdä videot ja valmistella harjoitukset ennen töitä, Nissinen huokaa.
Tällä kaudella Nissinen on jättänyt lautaselleen vain Hawsin miesten edustusjoukkueen, toki edelleen pitäen tiivistä yhteyttä seuran P22-nuoriin ja valmentaja Bergmaniin. Vaikka Hawksin kohdalla odotukset yleisön silmissä nousevat koko ajan ei seuran suunnalta ole asetettu menestystavoitteita alkavalle kaudelle.
– Painetta ei seuran puolelta ole tullut. Nyt näyttää siltä, että meillä on aika hyvä porukka kasassa. Viime kaudella meitä arvosteltiin siitä, että materiaali ei ollut riittävän laaja ja että olimme liikaa ykköskentän varassa. Näkisin, että nyt meillä on eväät kolmeen kovaan kentälliseen, Nissinen sanoo.
Inssi-Divari on sarjana tälläkin kaudella äärimmäisen kovatasoinen. Mukana on kolme viime kaudella liigaa pelannutta ryhmää, joten kuuden parhaan pudotuspeleihin on tunkua. Sarjassa pelaa nuoria tulevaisuuden tähtiä sekä liigatasollakin loistaneita pelaajia. Hawksillakin oikean koostumuksen rakentaminen on ollut iso palapeli.
– Itse koen joukkueen rakentamisen niin, että tietysti mielelläni ottaisin joukkueeseen nuoria kavereita, joilla on fokus tekemisessä ja halu mennä uralla eteenpäin, mutta kolikon toiselta puolelta pitää muistaa, että nuoret eivät ole vielä välttämättä valmiita pelaamaan fyysistä miesten peliä. Joukkueen pitää olla sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta.
Hawksilla sopivan sekoituksen etsimistä edesauttaa se, että Divarissa jo läpimurtonsa tehneet nuoret – kirkkaimpana tähtenä Kalle Laakso – ovat myös nuorten käytettävissä ja toisaalta nuorten joukkueesta useampi huippulupaava pelaaja, kuten esimerkiksi Sakari Kataja-Rahko ja Felix Skand kuuluvat miesten säännölliseen harjoitusrinkiin.
– Me laitamme askiin aina meidän mielestämme parhaan kokoonpanon. Miesten pitää myös lunastaa paikkansa peleihin. Meillä on paljon porukkaa kokoonpanossa ja tänä vuonna niin kovia pelaajia nuorissa, että kilpailutilanne on todella hyvä, Nissinen kehuu.
Kovalla työllä
Kokenut valmentaja Nissinen on vuosien varrella nähnyt ja kokenut niin paljon, että on pakko kysyä, missä hän näkee Hawksin tällä hetkellä menevän.
– Haluaisin sen ajatusmaailman kokonaan pois, että tämä on vain ykkösdivaria. Ehkä itse turhaan aliarvioimme tekemistämme toteamalla, että olemme vain divarijoukkue. Jos haluamme olla liigassa, niin sen eteen on tehtävä töitä. Välillä tuntuu siltä, että osa on mukana vain sosiaalisen kanssakäymisen takia, Nissinen vakavoituu.
Seuraavaksi Nissisen silmissä syttyy se intohimon kipinä, joka häntä on vienyt yhä syvemmälle ja syvemmälle valmennuksen ytimeen vuosikymmenten aikana.
– Usein ongelma pelaajien kohdalla on se, että puheet ja teot eivät kohtaa. Sanotaan, että ollaan urheilijoita, mutta kun pitäisi alkaa painaa hommia, niin teot eivät vastaa puheita. Me olemme onneksi positiviisesti saamapuolella, suurin osa haluaa tehdä kaikkensa.
Nissinen puhuu kokonaisvaltaisesta urheilijan elämästä, joka vaatii kurinalaisuutta myös pieniltä kuulostavien asioiden kohdalla.
– Jos vaikka katsoo kundien Whatsapp-kellonaikoja, niin sen perusteella kaikki ei ole vielä sisäistänyt sitä, että lepo olisi yksi tärkeimmistä asioista laittaa kuntoon. Rasitus kasvaa kauden mittaan niin kovasti, että jos et tajua levon merkitystä, olet herkästi tukossa, Nissinen sanoo ja viittaa myös siihen, miten esimerkiksi liiganoususta haaveilu vaatii sen ettei bensa lopu kesken pitkän kevään.
Nissinen on myös vuosien varrella vienyt valmennustaan rohkeasti eteenpäin ja koittanut ymmärtää sekä seurata paremmin pelaajien kehitystä. Vaikka Nissinen vaikuttaa vanhan liiton mieheltä, ei uuden teknologian hyödyntäminen valmennuksessa ole hänelle vierasta.
– Siitä asti kun kuulin valmennusjärjestelmä XPS:stä, olen käyttänyt sitä. Viime kaudella käytimme esimerkiksi vireystilan seurantaa, jossa näkyi myös pelaajien unenlaatu. Olemme sitä kautta pyrkineet seuraamaan rasitusta. Aika hyvin pelaajat jo muistavat päivittää tietojaan, mutta kyllä niistä joka ilta vielä jollekin lähtee muistutuksia, Nissinen sanoo ja kaivaa esiin puhelintaan, josta hän voi sovelluksen avulla seurata pelaajien treenikuormaa, kehitystä ja kuulostella näiden tuntemuksia harjoitteiden jälkeen.
Tahtotila on ollut, että harjoittelu huomioisi entistä tarkemmin pelaajien henkilökohtaiset tarpeet. Yksi tarvitsee lisää punttitreeniä, toinen vauhtikestävyyttä.
– Kun Iiro tuli mukaan valmennustiimiin, niin hänellä on ollut se rooli, että hän käy henkilökohtaiset keskustelut pelaajien kanssa. Sieltä saadun tiedon perusteella on ollut helppo käydä läpi, mitä pelaajat kokevat tarvitsevansa. Moni on saanut esimerkiksi fysiikkavalmentaja Jani Vottoselta kautta ylimääräisiä puntti- tai juoksutreenejä, huomioiden kunkin pelaajan tarpeet. Toki kokonaisuus pitää rakentaa niin, että henkilökohtainen ohjelma tukee joukkueharjoituksia, niin ettei kuorma kasva liian isoksi, Nissinen kuvailee prosessia.
Ja näkyyhän se pelaajauran rooli- ja tahtopelaajan, henkisesti vahvan johtohahmon henki vielä Nissisen valmennuksessakin. Hän innostuu silminnähden, kun keskustelu kääntyy joukkuehengen merkitykseen. Vuosien varrella hän on huomannut, miten joukkuehengen muodostuminen noudattaa lähes poikkeuksetta samanlaista “joukkueen vuosikelloa”.
– Suurin syy, miksi Karhut viime keväänä kaatui, oli siinä että roolista riippumatta jokainen joukkueen jäsen eli peleissä kaikilla soluillaan mukana. Siitä tuli se energia, muuten matka olisi pysähtynyt jo ennen FBC Turkua vastaan pelattua sarjaa. On ratkaisevaa, miten nopeasti joukkue saa hurmoksellisen me-tilan päälle. Joskus joukkue ei pääse vuosikellossa koskaan sinne asti, eikä silloin myöskään menesty, Nissinen sanoo.
Lauantaina ja sunnuntaina Nissisen tämän kauden joukkueen vuosikellossa on ensimmäiset versaalilla kirjatut hetket, kun Inssi-Divarin kausi alkaa kahdella kovalla vierasottelulla, kun vastassa ovat viime kaudella liigaa pelannut Tiikerit ja rutinoitunut tamperelainen Koovee.
Nissinen ei lähde maalailemaan tavoitepuheita liigapaikoista. Valmennusfilosofiansa mukaan hän haluaa nähdä pelaajien edistyvän. Sitä kautta myös joukkue menestyy.
– Haluan nähdä yritteliäitä pelaajia, ja että nuoret pelaajamme breikkaisivat miesten tasolla, Nissinen summaa.