Hawksin kokenut kapteeni Aku Aarnio on nuorille pelaajille esimerkki, joka tähtistatuksesta huolimatta haluaa itsekin saavuttaa vielä seuraavan tason urallaan.
MYLLYPURO. Arena Centerin Haukanpesässä, eli salibandyseura Hawksin kotikentällä käy tasainen puheensorina. Miesten Divari-joukkueen treenit ovat alkamassa ja pelaajat vaihtavat kuulumisia, joku murjaisee vitsin ja naurunremakka kaikuu hallin seinillä.
– Okei kundit, nyt mennään, kuuluu määrätietoinen, mutta lämmin komento, kun joukkueen kapteeni Aku Aarnio ottaa tilanteen haltuunsa. Puheensorina lakkaa ja keskittynyt ilme nousee pelaajien kasvoille. Treenit voivat alkaa.
Aarnio vetää joukkueen alku- ja loppulämmittelyt terävällä otteella. Kapteenin keskittynyt tekeminen tarttuu pelaajiin, jolloin jokainen hoitaa oheisharjoittelun huolellisesti.
– Olen aina ollut tunnollinen harjoittelija. Teen paljon myös omatoimista harjoittelua, mutta jotenkin se on iskostettu minuun jo varhain, että jos joukkueella on neljästä viiteen yhteistä tapahtumaa viikossa, niin ei ole paljon pyydetty että keskittyy sen ajan täysillä tekemiseen, Aarnio toteaa.
Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä puolustaja johtaa joukkuettaan myös kokemuksellaan. Hawksin riveissä pelaa huippulahjakkaita nuoria pelaajia, jotka seuraavat silmä kovana kapteenin esimerkkiä, koska tämä on kulkenut saman polun itse aikaisemmin ja tietää, mitä lajin huipulla vaaditaan.
Isokokoinen ja fyysisen pelin taitava Aarnio debytoi kotimaan korkeimmalla sarjatasolla jo kaudella 2013-2014, jolloin hän nousi Tapanilan Erän liigamiehistöön. Erässä alkoi yhteistyö myös Hawksin edustusjoukkuetta manageroivan Petteri Bergmanin kanssa, joka tuolloin oli päävalmentajana seurassa ja oli luonut Mosalle urheilullisen ilmapiirin.
– Tuo Erä-aika oli minulle varmaan yksi salibandyuran merkittävimmistä hetkistä, kun samaan aikaan aukesi paikka Pohjois-Haagan urheilupuolelta ja Erän junioriputkesta, jota tosin kävin itse vain sen A-juniorivuoden. Se oli ovi isoon maailmaan, Aarnio muistelee.
Nuorena poikana Erän liigakokoonpanoon murtautumisen jälkeen nummelalaislähtöisen pelaajan vyölle kertyi reilut 100 liigapeliä Erän ja Westend Indiansin riveissä, mutta loukkaantumiset varjostivat uraa. Toistaiseksi viimeinen liigakausi alkoi espoolaisjoukkueen paidassa kaudella 2018-2019, kunnes polvivamma päätti pelit ennen aikojaan.
– Inkkareiden viimeisen kauden kesänä polven eturistiside meni rikki. Sitä yritettiin kuntouttaa puoli vuotta, että olisi selvitty ilman leikkausta. Lopulta polvi jäi kuitenkin löysäksi ja se lonksui pelatessa, jolloin leikkaus oli pakko tehdä, Aarnio muistelee.
Kun toipumisajaksi ennustettiin kuudesta kymmeneen kuukautta, päätti Aarnio etsiä uuden reitin takaisin huipulle.
– Päätin, että olisi ehkä helpompaa itselle ottaa yksi taso alemmas ja lähteä rakentamaan uutta tulemista tutun valmentajan Petterin (Bergman) kanssa ja hyvässä ympäristössä. Siitä on nyt pari vuotta kulunut.
Aarnio kehuu Hawksin nousujohteista tekemistä. Joukkue oli juuri noussut pääsarjatasolle kaudeksi 2020-2021 miehen saapuessa osaksi joukkuetta. Nyt kun kolmas kausi on alkanut, voi kapteeni todeta joukkueensa petranneen päivä päivältä, harjoitus harjoitukselta ja ottelu ottelulta.
– Suunta on ollut koko ajan molemmilla ylöspäin, sekä minulla että joukkueella. Ikärenkaita alkaa tulla, mutta mies on muuten sama tyyppi kuin aiemminkin. Kilpailuvietti on yhä tallella ja haluan todistaa, että pystyn vielä pelaamaan korkeimmalla tasolla, Aarnio painottaa.
– Viime kausi puolestaan osoitti meidän pelaajille, etteivät puheet liigapaikasta ole niin kaukaa haettuja, hän jatkaa viitaten viime kevään liigakarsintaan, jossa joukkue sensaatiomaisesti pudotti liigajoukkue Karhut jatkosta.
Ei veljekset kuin ilvekset
Hawksissa Aku Aarnio pelaa jälleen yhdessä pikkuveljensä Antin kanssa, mutta fanien helpotukseksi pelimiehet on harvinaisen helppo erottaa toisistaan kaukalossa ja sen ulkopuolella.
Siinä missä Aku tykkää olla äänessä, on Antti mieluummin kuuntelijan roolissa. Ja kun Aku nojaa kaukalossa isoon kokoonsa ja fyysisyyteensä, kykenee Antti pallon kanssa uskomattomiin temppuihin nopeassakin vauhdissa, johon hän on hurjalla juoksunopeudellaan kirinyt.
– Varmaan kymmenen kymmenestä sanoisi, että me olemme ihan erilaisia, Aku nauraa.
– Sanotaan, että Antti vaatii enemmän tuntemista. Tykkään olla äänessä, suu käy ja juttua lentää, kun taas Antti on hiljaisempi ja touhuaa omiaan.
Se, mikä kaksikkoa sitten takuuvarmasti yhdistää, on se että molemmat ovat huippupelaajia. Sekä Akun että Antin nimet voisi hyvin nähdä tällä hetkellä myös liigajoukkueiden kokoonpanossa, mutta kumpikin nauttii yhteisestä ajasta juuri Hawksissa.
– Kun aikanaan siirryttiin pihapeleistä salibandyyn, niin silloin pelattiin samassa joukkueessa Lohjalla. Antti siis pelasi kaksi vuotta vanhemmissa sen pätkän. Erässä pelasimme myös yhtä aikaa ja hän jäikin sinne sitten vielä pariksi vuodeksi, kunnes taas tavattiin Indiansissa ja pelattiin vuosi kimpassa. Antin tie vei sitten Hämeenlinnan kautta Oilersiin ja nyt Hawksissa pelataan taas yhdessä, Aku kertoo.
Aku Aarnio on pelannut puolustajana koko uransa, kun taas Antti on ollut liigauransa aikana vastustajien kauhu hyökkääjänä. Hawksissa pallovarma ja nopea peliavaaja Antti on kuitenkin siirtynyt myös puolustajaksi, mutta yhdessä veljekset eivät ole kentällä juuri luutineet.
– Ollaan me kokeiltu joku peli pakkiparinakin, mutta aika huonolla menestyksellä. En tiedä mikä siinä on, voi toisaalta olla että oli vain huono peli, Aku nauraa.
“Antaa vain kaikkensa, se on simppeliä”
– Ei hitsi, mulla jäi juomapullo johonkin, kuuluu vaihtopenkiltä.
Kapteeni Aarnio nappaa oman pullonsa ja lyö sen nuoren joukkuetoverin kouraan.
– Tässä sitä saa olla juomapullotelineenä näille tuleville tähdille, Aku Aarnio virnistää ja taputtaa hyökkääjälupaus Felix Skandin olkapäätä isällisesti.
Edellinen kohtaus on tavallaan mitätön hetki kahden tunnin harjoituksissa, mutta kuvastaa hyvin kapteeni Aarnion roolia joukkueessa. Välitön, helposti lähestyttävä ja äärimmäisen uskottava johtaja, joka huomioi kaikki joukkueessa. Sen päälle on helppo rakentaa luottamusta ja hyvää joukkuehenkeä.
– On hieno juttu olla tässä roolissa, mutta en sitä itse tavallaan mieti. Se tulee niin luonnostaan, varmaan tämä on ihan osa persoonaani. Olen oikeastaan aina ollut kapteenistossa pelaajaurallani, se on vienyt mukanaan, Aarnio sanoo vaatimattomasti.
Hawksissa miesten Divari-joukkue tekee hyvin tiivistä yhteistyötä seuran P22-ikäisten SM-sarjajoukkueen kanssa, jolloin nuoret pelaajat altistuvat jatkuvasti edustusjoukkueen tekemiselle ja kokeneempien pelaajien opeille.
– Meille tuli paljon nuorta intoa lisää tälle kaudelle. Mitä olen pelaajiin tutustunut, niin ovat seurannäköistä porukkaa, Aarnio kuvailee ja viittaa Hawksin tapaan tehdä asioita tosissaan ja huolella, mutta ei vakavissaan.
Kapteeni Aarnio on menestynyt junioreissa, noussut nuorena liigakentille ja pelannut jo kymmenvuotisen uran pääsarjatasolla. Kun kipparilta kysyy tärkeintä vinkkiä nuorille pelaajille, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.
– Pitää antaa kaikkensa, se on hyvin simppeliä. Isoin hyppy junioripeleistä miesten pääsarjapeleihin tulee pelinopeudessa ja fyysisyydessä. Kun katsoo nuoria pelaajia, niin usein tekniikka ja taito on jo aivan priimaa, mutta pääsarjatason intensiteettiin, fyysisyyteen ja pelinopeuteen pitää tehdä töitä, Aarnio sanoo.
Ja kaikkensa haluaa antaa vielä kapteenikin. Siksi jokainen harjoitus tehdään vielä kymmenen pelivuoden jälkeenkin keskittyneesti ja huolella. Koska peliura ei ole vielä ohi.
Se ura ei päättynyt polvivammaan muutama vuosi sitten. Se päättyy vasta kun kokenut kapteeni itse niin päättää.
Sitä ennen on vielä unelmia, jotka täytyy saavuttaa.
– Kyllä me tämä pumppu nostetaan ylös liigaan, Aarnio lupaa.
Lue myös