Lasse Eriksson ja Marko Arrhenius B-poikien valmennustiimiin

14.01.2020

Haukkojen B-poikien valmennuksessa tapahtuu muutoksia, kun joukkueen valmentajista Jani Sundström jättäytyy pois valmennustehtävistä. Haukat kiittää Jania yhteisestä taipaleesta ja hänen panoksestaan seurassa.

Joukkueen valmennusta täydennetään kahdella kokeneella valmentajalla, kun ryhmään liittyvät mukaan Lasse Eriksson ja Marko ArrheniusIiro Romo jatkaa valmennustiimissä.

Lars "Lasse" Eriksson

B_Lasse.png

Lasse on toiminut valmentajana n. 30 vuotta, joista salibandyssa vuodesta 1994 alkaen. Seurapuolella Lasse on valmentanut A-C-junioreita SSV:ssä, miesten liigaa ja divaria SSV:ssä, Erässä ja HIFK:ssa. Maajoukkuevalmentajana toiminut U19-poikien päävalmentajana, sekä naisten ja miesten maajoukkuevalmentajana. Tällä hetkellä hän toimii U23-maajoukkueen päävalmentajana. Lassella on kokemusta myös ulkomailta, sillä hän on ollut päävalmentajana Viron maajoukkueessa, sekä sveitsiläisessä HC Rychenbergissä.

Saavutuksina valmentajana mm. B-junioreiden SM-kulta, A-junioreiden SM-hopea, Suomen Cup mestaruus, Eurooppa Cupin mestaruus, neljä MM-kultaa eri maajoukkueiden kanssa sekä useita muita MM-kisamitaleja. Pelaajana hän on voittanut mm. miesten SM-kultaa, Eurooppa Cupin pronssia ja Suomen Cup-hopeaa.

Lisäksi hän on toiminut eri seuroissa johtokunnassa, kerhovalmentajana, valmennuskonsulttina ja -päällikkönä sekä lajiliiton valmentajakouluttajana.

Marko Arrhenius

B_Marko.png

Marko on toiminut salibandyvalmentajana n. 16 vuotta, joista suurimman osan Porvoon Salibandyseurassa. Hän on valmentanut kaikkia nuorten SM-sarjaikäluokkia sekä toiminut Suomen Salibandyliiton valmennustehtävissä poikien 1988-ikäluokan päävalmentajana 5 vuoden ajan.

Lisäksi hän on toiminut eri urheiluseuroissa moninaisissa tehtävissä; hallituksen jäsenestä seuratyöntekijään.

02.07.2020Tunne kotipesän lämpö - miesten edustuksen kausikortit nyt myynnissä!
01.07.2020Miesten edustusjoukkue valmiina ensimmäiseen pääsarjakauteen
04.06.2020Naiset II etsii vielä maalivahtia ja muutamaa kenttäpelaajaa!
02.06.2020B- ja C-poikien tryoutit ensi viikolla!
01.06.2020Hawks ja ZONEFLOORBALL yhteistyöhön
12.02.2020Seurojen yhdistyminen tuo pääkaupunkiseudulle uuden suurseuran salibandyyn
14.01.2020Lasse Eriksson ja Marko Arrhenius B-poikien valmennustiimiin
20.12.2019SC Hawks ry hakee valmennuspäällikköä
11.10.2019Laura Luotola Haukkojen toiminnanjohtajaksi
17.06.2019Hawksin edustusjoukkue kaudella 2019-2020

Siirry arkistoon »